Oletko ikinä herännyt maanantaiaamuna?

 

Minäkin olen.

 

Tunne on sanoinkuvaamaton, kuin ensihumala tai orgasmi. Jotakin jota ei järjellä voi käsittää. Peitto lämmittää uupunutta kehoa tavalla, jonka kutsuminen mukavaksi olisi pyhäinhäväistys. Peitto ei pidä sisällään pelkästään ruumiinlämpöä, vaan myös taivaallista tunnetta, joka eristää nukkujan ulkomaailman kärsimyksiltä, tuskilta ja totuudelta.

 

Olotilan täydellisyyden voi rikkoa vain yksi asia, aikamme kapitalistisen yhteiskuntan saatanallisen pahuuden julmin airut: herätyskello. Sen kiljunta iskee turtuneen ja todellisuudesta paenneen tajunnan syvimpään ytimeen. Se murskaa liki autuaan tilan saavuttaneen mielesi, ja korvaa sen arkielämän realiteeteilla kyllästetyllä kankean masentuunella epämääräisten ajatustentapaisten ja velvoitteiden vyyhdillä.

 

Maanantaiaamuna olisit valmis maksamaan mitä tahansa vaientaaksi tuon hirviön. Monet ostavat lisäaikaa 'torkulla'. He haluavat paeta totuutta vielä viisi ylimääräistä minuuttia ja leijua aamun täydellisyydessä, kaukana arjesta. Alkuperäinen tunne on kuitenkin kadonnut. Peiton lämmin ja rakastava kuristus on vaihtunut kuolemanpelkoa muistuttavaan kylmään ahdistukseen: "Viiden minuutin päästä se on ohi. Kaikki on lopussa."

 

Ja loppu se tosiaan on. Kun kiskot itsesi lämpimästä punkasta, muuttuu sänky kuin toiseksi maailmaksi. Se on kylmä, etäinen, kuin mikä tahansa arkipäiväinen esine. Työpäivän jälkeen voi toki kaatua taas vuoteeseen, mutta tunne on kadonnut. Maanantaiaamuego on kuollut, ja tilalle on tullut se kyyninen ja kylmä olento, jonka hallituskausi jatkuu pääsi sisällä koko viikon.

 

Surullisinta tässä on, että kokeaksemme maanantaiaamun autuuden, tulee maanantaiaamussa olla jotain erikoista. Ja se erikoisuus on kärsimys. Tieto siitä, että jokseenkin mukava olotila muuttuu piakkoin todellisuudeksi, nostaa jokseenkin mukavan olotilan tuoksi taivaalliseksi onneksi.

 

Ihminen on siitä kummallinen asia, että se näkee vain kontrasteja. Mustavalkoinen elämä maanantaiaamun ja arjen vuorotellessa on loppujenlopuksi arvokkaampaa, kuin harmaansävyinen autuus.

 

Kurjaa, eikö?